Nimelliset

Kaikki julkaistut artikkelit.
Parhaita tuloksia tekevä johtaja ei ole enää pitkään aikaan ollut joka asian asiantuntija. Hyvä johtaminen tuo tuloksia luomalla puitteita ja tilaa tuoda…
Joukkoistaminen, yhteisöohjautuvuus, hybridijohtaminen – luulimmeko, että kaikki työelämän trendit ja termit on jo keksitty? Tänä vuonna nousi esiin uusi yhdyssana: työyksinäisyys. Joka…
Olemme jälleen päässeet järjestämään monenlaisia kohtaamisia toistemme kanssa. Voimme tavata etäyhteyksien lisäksi kasvotusten tiimikavereita, verkostoamme, asiakkaitamme, keitä hyvänsä! Voisivatko työkohtaamiset olla vielä…
Monipaikkaisen työn johtaminen on sujunut monelta hienosti. Osassa työpaikoista taas on motivaatio ja hyvinvointi laskenut, työntekijöitä lähtenyt muualle ja lopulta tuloksetkin heikentyneet.…
Kuinka tukea toisia kun maailma järkkyy? Mikä on johtajan rooli myllerryksen aikoina? Mikä auttaa pitämään kiinni myönteisyydestä? Tai edes toivosta? Yksi murehtii aikatauluhaasteita…
Amerikkalainen johtamislehti the Woman Leaders kysyi Pia Aallon näkökulmaa siihen, miten Suomessa on pärjätty näin hyvin korona-aikana. Katso parhaat opit ja valmentavat…
Pahinta mitä esihenkilö voi etätyötilanteessa tehdä, on jättää kahdenkeskiset keskustelut johdettavien kanssa käymättä. Onnistumisista, tavoitteista ja kehittymisestä jutellaan toivottavasti jatkuvasti, päivittäin tai…
Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu. Äkkiä…
Voiko digitaalisen äänensävyn hallitseminen olla tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä työelämän ja johtamisen menestystekijöistä? Digiloikasta on puhuttu kuukausia tai jopa vuosia ja sitten se…
”Erilaisuus on rikkaus.” ”Monimuotoisuus on mahdollisuus.” Nyökyttelemme asiantuntevasti kuunnellessamme esityksiä siitä miten tärkeää moninaisuus työpaikoilla on. Tiedämmekö kuitenkaan mitä kaikkia vahvuuksia tiimistämme…
Nimelliset arkistot - Pia Aalto