Johtaminen

Kaikki julkaistut artikkelit.
Yhteistyö on menestyksen avain, yhteinen aika arvokasta ja uusien tutkimustulosten mukaan introverteimmätkin ihmiset saavat positiivisia vaikutuksia yhdessä vietetystä ajasta. Jospa ottaisimme kunnon…
Hienoa, että huomaat antaa mahdollisuuden tulla juttelemaan kanssasi. Luotatko, että kaikki osaavat työnsä ja puutut vain, jos ilmenee ongelmia? Ne ovat hyviä…
Parhaita tuloksia tekevä johtaja ei ole enää pitkään aikaan ollut joka asian asiantuntija. Hyvä johtaminen tuo tuloksia luomalla puitteita ja tilaa tuoda…
Joukkoistaminen, yhteisöohjautuvuus, hybridijohtaminen – luulimmeko, että kaikki työelämän trendit ja termit on jo keksitty? Tänä vuonna nousi esiin uusi yhdyssana: työyksinäisyys. Joka…
Monipaikkaisen työn johtaminen on sujunut monelta hienosti. Osassa työpaikoista taas on motivaatio ja hyvinvointi laskenut, työntekijöitä lähtenyt muualle ja lopulta tuloksetkin heikentyneet.…
Kuinka tukea toisia kun maailma järkkyy? Mikä on johtajan rooli myllerryksen aikoina? Mikä auttaa pitämään kiinni myönteisyydestä? Tai edes toivosta? Yksi murehtii aikatauluhaasteita…
Pahinta mitä esihenkilö voi etätyötilanteessa tehdä, on jättää kahdenkeskiset keskustelut johdettavien kanssa käymättä. Onnistumisista, tavoitteista ja kehittymisestä jutellaan toivottavasti jatkuvasti, päivittäin tai…
Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu. Äkkiä…
Voiko digitaalisen äänensävyn hallitseminen olla tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä työelämän ja johtamisen menestystekijöistä? Digiloikasta on puhuttu kuukausia tai jopa vuosia ja sitten se…
Digitalisaatio herättää johtajissa ja esimiehissä monenlaisia kysymyksiä: Miten digitalisaatio vaikuttaa minun johtamistyöhöni? Mitä kaikkea pitää huomioida? Mitä kaikkea digitalisaatio oikeastaan tarkoittaa? Meneekö…
Johtaminen arkistot - Pia Aalto